Tarkoitukseni on kuvata tänne lähinnä korujani ja muutakin käsillätehtyä.



Tervetuloa siis katsomaan ja kommentoimaan!



sunnuntai 14. lokakuuta 2012

VAIHTORINGIN VIRALLINEN VIIMEINEN KIERROS

3 viikkoa sitten aloitin vauhdikkaat viikot korujen teossa. Mukavaa ja haastavaa on homma ollut. Tekijänä olen suht hidas ja prosessoin pitkään monen korun kanssa. Joku taas natsaa heti.
 Kun posti kantoi 4 kirjekuorta ihania aarteita ja uusia tuttavuuksia, niin välillä olisi toivonut aikalisää, jotta joitain koruja olisi saanut "hiottua".

Viimeiselle viikolle olen säästänyt Jokeri-tehtävän, melko vapaasti tulkittavan.
Jokaiselta saamassani lähetyksessä oli ihania riipukisa ja ne valitsin Jokereiksi, eli muu materiaali olisi vapaasti valittavanani joko muilta tai omista varastoistani.

Onnekseni olin jo aloittanut aikaisemmin noita koruja, koska maanantaina raju flunssa& Mr Migreeni muutti tomumajaani ja on voinut hyvin siitä lähtien. Minä en! Mutta valituskiintiöni on täysi tältä viikolta, joten siirtykäämme koruihin:


Inkun RIIPUS: Riipusosa koostuu kahdesta Inkulta saamastani helmestä. Tuo alempi on todella ihastuttava upeine väreineen mustasta aina pehmeän punaisesta liukuvaan ivoryyn saakka. Päätin laitaa sen noin päin kuin kuvassa, jotta värit tulisivat paremmin esiin. Ylempi helmi on myös Inkulta ja sopii hyvin värimaailmaan. Omista olen ottanut hopeat ja jaspis- sekä lasihelmet.



Niinan RIIPUS: Tämä on herkku potenssiin 3! Oikein harmitti, kun olin säästellyt tätä viimeiselle viikolle ja sitten iski tuo räkätauti, murr. En ole tyytyväinen kokonaisuuteen, mutta tässä kuitenkin hahmotelmaa ajatuksestani. Riipus on kaksipuoleinen, eli kuvaamatta jäi toinen puoli kiireessä.
Niinalta ovat myös nuo hauskat uritetut isot siemenet. Niillä oli vientiä, mutta päätyivät sitten tähän koruun. Omaa materiaalia Habotai-silkki, ,Vintage-messinki-osat, korall- ja amazoniittihelmet.




Magsin RIIPUS: Lurps, niikuin pihan nalle Puhkin nuolaisee! Ehtaa hinajaa, ei tee taaskaa valokuvaustaitoni oikeutta kauniille kivelle. Hopeapörriäinen ja -ketju sekä tippa kieputeltu. Hinajaa pimeille syyspäiville!


 
 
Othelin RIIPUS: Tämä onkin vähän hankalampi juttu. Olette varmaan kuulleet mahtinaisesta ja taitajasta, joka kerrotaan jopa lähettäneen valikoituja urhoja ympäri maata. Kukin näistä aikoja matkanneista omaa uskomattomia taitoja, joita heidän luojansa on heille antanut.
Minulle oli suuri kunnia tavata Hirvimies kalliollamme!!! Hän ei suostunut ensin kuvattavaksi, mutta sain vaivihkaa kuvattua hämärän tullen pari hätäistä kuvaa. Käsi sydämellä, kun yritin ladata kuvaa blogiini, sain tehdä den 3 kertaa, ennen kuin onnistuin, sillä yhteys katkesi aina kesken, huh.
Hassua on myös, että hänellä näytti olevan samanlaisia kalanruoto- ja puukoristeita kuin Magsilta saamani. Minulla taas on tuollaisia sulkia ja pronssiriipuksia.

Kun hän oli lähtenyt, minä ajattelin minkälaisen korun hänestä saisi aikaan. Siitä tulisi ehkä tällainen:





SYDÄMELLISESTI-KORU
Omaa riipusta en tehnyt, mutta tällainen olkoon jonon jatkona. Magsin kiehtovat puurinkulat (mistä saa??)  omat lamppuhelmet ja Inkun ihana samettinauha kera oman puuvillanyörin.

TÄMÄ ON SAMALLA ARVONTAKORU, eli jos haluat olla arvonnassa mukana, voit tehdä sen joko kommentoimalla tänne tai vain jättämällä yhteystietosi joko tänne tai sähköpostiini.
Voittaja julkistetan täällä keskiviikkona 17.10 n. 22.00.





"STATEMENT"-KORU: Inkulta sain kivan palloketjun, joka tulee käyttöön useampaankin koruun. On niin hyvän pituinen ja ja värinen.
Tässä riipus(kokeilu) vastapainona hennolle ja mukautuvalle ketjulle. Inkun merensininen säröakaatti, Othelin herkkupallo sekä merisiilin piikki, kaikki samassa jäykässä metalliväännöksessä.




KEVÄINEN METSÄ-KORU: Inkulta saamani heleän vihreät MV-helmet olivat myös monessa korussa ehdokkaina. Päätyivät sitten lopuksi tähän rannerenkaaseen, jossa myös Inkun jaspiksia ja vaaleaa jadea(?), itseltäni putkijaspikset ja omista varastoista hopeat ja tuunattu perhonen.




MEREN ALLA-KORVIKSET: Nuo Othelin merisiilin piikit ovat kiehtoneet ja muiden rinkiläisten kauniita toteutukisia olen ihaillut kovasti. Nämäkin ovat vielä hieman hakusessa. Haluaisin niiden olevan niin yksinkertaiset kuin mahdollista. Esimerkiksi ripustaa hamppunarusta suoraan korviin :D.
Mietitään.


Lopuksi haluan kiittää rinkiläisiä ja erityisesti Magsia ja Niinaa, joiden ideasta koko juttu sai alkunsa. Mags on ollut hyvä emo koko 3 viikkoa.
Viiko sitten sain vielä jokaiselta lisää materiaalia "tasapuolisuuden nimissä", kuten ilmaisu kuului.
Kiitos <3 ihanaiset naiset.

P.s. Epävirallista jatkoa siis seuraa....... :)



10 kommenttia:

  1. Hirvimies on ehdoton suosikkini!! Tykkään nerokkaasti tehdystä lukosta :-)
    Statement-riipus on upea ja kaikissa koruissasi taas niin paljon katsomista, ettei yhdellä kerralla hoksaa...
    Paranemista sinne, ei kyllä korujen laadussa eikä määrässä sairastelut näy!

    VastaaPoista
  2. Mahdotton määrä ihania koruja. Inkun riipus koru on herkkä ja kaunis, värit niin syksyisen kauniit. Tuohon Marthan riipuksen koruun olet saanut niin kauniit värit ja lämpöisen hohteen. HIrvimies on mainio, minulle tuo savinaama oli suurin haaste koko vaidossa, se on vielä mietinnän alla ;D Kiitos Sinulle Sara!

    VastaaPoista
  3. Mikä mahtava määrä toinen toistaan hienompia koruja. Omaan kaulaani ottaisin mieluiten Inkun tai Magsin riipuksista tehdyt korut. Hirvimies toki ihan mielettömän hieno muuten. Ja tuon siniruskean arvontakorun raikkaus upeine lamppuhelmineen tietäisi jo omistajansa, jos onni suosii.

    Nuo merisiilin piikit ovat ihania, mutta mulla valitettavasti(?) tulee joku mielleyhtymä niistä, jota nuo sun sinänsä ihanat korvikset eivät vähennä. :D

    Toivottavasti olet jo selättänyt pahimman tautisi. Olet kyllä käsittämättömästi jaksanut tehdä upeita taideteoksia kaikesta huolimatta. Nyt ansaittua lepoa!

    VastaaPoista
  4. Voi että kun ihania koruja!Kaikissa koruissa on ihania sävyjä, joista pidän. Nuo Inkulta saamasi riipuosat tuossa ykköskorussa on aivan upeat. Samoin tykkäsin Hirvimiehen tunnelmasta, aivan huikea!Merisiilin korvikset ovat myös ihanat ja näin melkein jo meressä olevan unohdetun kaupungin! Keväinen metsä-koru on aivan omaan makuuni, väritys todellinen ilotulitus sävyissään! Niinan riipuskorussa on jotain niin vintagea, ja upeita sävyjä, että sitä pitää vielä lisääkin tutkailla :) Statement ja sydämellisesti-korut ovat yhtáikaa raikkaita ja jotenkin romattisia.
    Nalle Puhin hinajakoru on kyllä aivan omaa luokkaansa jo satujen takia. Se kuuluisi jokaisen tyttömerkkisen kaulaan !

    VastaaPoista
  5. mahtipostaus, ei kyllä millään arvaisi että flunssan ja migreenin kourissa olet saanut kärsiä. sinnikäs taitaja olet :)) parjaiten minulle osuu näistä tuo ensimmäinen, ja tuo arvontakoru myös. eli todellakin, osallistun arvontaan :))

    VastaaPoista
  6. Kylläpä taioit upeita koruja taas! Eihän näistä voi valita lempparit.. nuo kaksi ekaa ovat jotenkin niin ihania väreissään.. mutta Hirvimieskin.. ja perhosrannekoru.. ja ... :D

    VastaaPoista
  7. Hyvä idea ottaa jokeriteemaksi riipukset. Ihanassa helmipaljoudessa tuollainen selkeä metodi on se taikatemppu, joka varmaan auttoi sinua ahkeroimaan (olen aivan kade tuosta valtavasta määrästä kivoja koruja!).

    Hunajapisara mehiläisineen on jälleen sitä minua miellyttävää hiljaista huumoria. Hirvimies on upea, vaikka sitä tietysti olen vähän jäävi kehumaan... Hauskaa, että sain teitä houkuteltua samanistisille syrjämetsäpoluille.

    VastaaPoista
  8. Voi että, sanat loppuu kesken! Hienoja, persoonallisia ja erilaisia koruja! Sinulla on todella silmää kokonaisuuksien suunnittelulle! Onnittelut upeasta suorituksesta!

    VastaaPoista
  9. Onnittelut hienosta vaihtorinkiin osallistumisesta. En tiedä, olisinko itse uskaltautunut mukaan.
    Todella monta ihanaa korua sait aikaan. Suosikkia vaikea valita, mutta Hirvimiehen vaimon Kesuböle rannekorussa on jotain, joka pysähdyttää katsomaan aina uudestaan.

    T. Lea/Mymmeli

    VastaaPoista
  10. Tosi paljon kauniita väriyhdistelmiä näissä. Minulla on varmaan kevät jo odotuslistalla, kun tykkäsin eniten tuosta kevätkorusta. Siinäkin on niin hienot väriyhdistelmät, kaukana tylsästä ja tavallisesta.

    VastaaPoista