Tarkoitukseni on kuvata tänne lähinnä korujani ja muutakin käsillätehtyä.



Tervetuloa siis katsomaan ja kommentoimaan!



lauantai 6. lokakuuta 2012

VAIHTORINKI VIIDELLE OSA 2.

On taas aika kurkistaa vaihtoringin kuulumisia. Täältä löydät muiden osallistujien sivut, suosittelen lämpimästi näitä sivuja!

Oma viikkoni on ollut aika kiireinen ja migreenikin on hieman temppuillut. Mutta tämä haaste on toisaalta rikastuttanut arkeani ja innolla olen tehnyt uusia koruja.

 Materiaali, jonka sain helmiystäviltäni, on ollut osin uudempaa tuttavuutta, mutta nyt olen ihan hulluna niihin. Esimerkiksi nauhoja on tullut käytettyä runsasti ja jo tilattuakin tulevaisuutta varten.
Erilaiset materiaalit myös laittavat mielikuvituksen liikkeelle, välillä tulee sutta ja välillä taas tuntuu onnistuneensa ja se on palkitseva tunne.

Kun enimmäkseen leikkii hopealla ja kivihelmillä ja sitten tulee postitse tällainen satsi, niin voi veljet:


Mitä sitten olen saanut aikaiseksi. Ensimmäisessä ideana on jonkun osallistujan materiaaleista koottu koru. Lisänä voi olla hieman omia tarpeita.




"Viiniä, Madam?"-kaulakoru.
Valitsin Othelin savukvartsitikut, jotka solmin silkkiin, ja tuon sarisilkkinauhan perustaksi. Kullanvärisestä lehdestäni värjäsin rusehtavan ja vääntelin siihen metallilankaa ja Othelin ihanan pieniä metallikukkia, jotka punsseloin hieman kuperiksi. Toisella puolella on metallilangasta epäonnistunut kieputeltu lukko-osuus. Siitä tuli liian dominoiva. Vaihdetaan myöhemmin :)


 
"Ystävät tukevat"-ranne- ja korvakorut.

Tässäkin korussa on pääosassa Othelin aivan ihanat reilut 10mm helmet. Kuvaa hieman tummemmanharmaat ???kivihelmet, joissa aavistus oranssia, aah! Seuraksi löytyi itseltäni pienet viistehiotut karneolit ja hopeat.



"Liian Paksut Perhosiksi"- korvakorut.
Jälleen Othelin sarisilkkiä, Inkun ihanat v.punaiset rondellit ja minun savukvartsit.


"Hirvimiehen vaimon rannekoru, Kesuböle"

Othelin omatekemä oranssi massahelmi,mums, kera kukan, Magsin puuhelmiä ja omistani puuvillanauhaa, metallilukko ja patinoitua hopeaa.

Tämän korun on Hirvimies...mitä, ettekö ole tavanneet Hirvimiestä?? Tosiaan, esittelen hänet vasta ensi sunnuntaina jolloin on myös tiedossa arvonta, ehkä muissakin vaihtorinkiläisten blogeissa ;) .

Tervetuloa siis taas ensi sunnuntaina!

10 kommenttia:

  1. Nämähän oli kivoja :;d Ja nuo nimet vielä :) mistä kekkasitkin :D Tuo hirvimiehen vaimon rannekoru oli kyllä ihan minun makuuni :D

    VastaaPoista
  2. Todella ihania koruja kaikki. Täytelaisiä ja kekselijäitä. Jokaisessa korussa on kauniit sävyt ja ihania yksityiskohtia. Nimetkin ovat mainioita.

    VastaaPoista
  3. Hitsit miten kivoja! Viinia madam on mun ehdoton lemppari. :)Tykkään kyllä kaikista, ja korviksetkin oli vallan mahtavia, maltan tuskin odottaa hirvimiestä!

    VastaaPoista
  4. Nimiä myöten ihastuttavia koruja! Rannekorut taitaa olla tämän päivän sana; molemmista näistä tykkään, niin ihanan 'raikkaita', uudenlaisia! Ja hirvimies kyllä herättää suurta mielenkiintoa ;-D

    VastaaPoista
  5. Hirvimiestä odotellessa. :D Rouva on ainakin mitä mainioin!

    VastaaPoista
  6. Loistava nimi kaulakorulle, tuo silkki on mielenkiintoista!
    Oranssi ja harmahtava on hieno väripari, kaunis setti!
    Korviksissa rohkeaa värien käyttöä!
    Hirvimiehen vaimon koru on ihanan reipas, mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa :)

    VastaaPoista
  7. Onpas kivoja! Ihan omanäköisiä koruja olet koonnut, pitää katsoa kuvia vähän pitempään, ennen kuin alkaa tunnistaa tuttuja materiaaleja. Hirvimiehen rouva on minunkin suosikkini, siinä on yllättävästi yhdistetty eri tekniikoita. (Se oranssi ei muuten ole omatekemäni, vaan innoitukseksi Etsystä tilattu mysteerimateriaali). Perhoskorvikset tekevät hyvälle tuulelle, tuo tukeva savukvartsi kivasti kyseenalaistaa söpöstelevän silkkirusetin.

    VastaaPoista
  8. Upeita persoonallisia koruja taas sulla kekseliäitä nimiä myöten! Oranssi ja harmaa iskevät nyt lujaa, vaikka ruskea ja vaaleanpunainenkin on mitä mainioin liitto. Tykkään kaiksta!

    VastaaPoista
  9. Nuo nimet ovat aivan loistavia! Suosikkini on tuo "Viiniä, Madam?", sekä nimenä että koruna!

    VastaaPoista
  10. Kauniita ja omaperäisiä koruja on syntynyt. Eniten tykkään noista oranssia sisältävistä, varsinkin tuosta viimeisestä.

    VastaaPoista