Tarkoitukseni on kuvata tänne lähinnä korujani ja muutakin käsillätehtyä.



Tervetuloa siis katsomaan ja kommentoimaan!



keskiviikko 9. helmikuuta 2011

ÄHH 7., 8. ja 9.

ÄHH-päivityksen aika.

Maanantain koru on hyvin hento, kuin aavistus tulossa olevasta keväästä. Sirpaleelta hankkimiani solar-kvartseja olen hillonnut jo jonkusen aikaa. Oli siis aika noiden jo päästä koruksi. Onneksi pari jäi vielä hillottavaksi ;) . Mukana korussa myös peridoottisiruja ja hopeaa.

Tiistain korusta löytyy myös hillohelmiä. Noita hauskoja verkkokuvioisia kivihelmiä en ole raaskinut myöskään käyttää aikaisemmin. En tiedä kiven nimeä, jos joku tunnistaa, niin huikatkoon!
Lisänä myös onyx- ja magnesiittihelmiä, sekä hopeaa. Lukkokin on ollut NERIK-tavaraa tähän saakka. (NERIK = Näitä En Raaski Ikinä Käyttää.)



Tämän päivän koru  ei sisällä varsinaisesti mitään hillottua.
Nuo emalilinkit olet tehnyt jo aikaisemmin, mutten ollut tyytyväinen viimeistelyyn.
Joten kun sain nyt hopeakurssilla mahdollisuuden käyttää myös emalointitarvikkeita, kaivoin linkit esiin ja parantelin emalointia ja taustoja. Rehellisesti sanoen taustat jäivät vieläkin turhan huonoiksi, mutta ne eivät onneksi näy ;)P .
Lisäkkeinä lasirondelleja ja hopeaa.

12 kommenttia:

  1. Maanantain koru on ihanan hento ja tiistain taas upean runsas! Kivan vaihtelevaa jälkeä sinulla :)

    VastaaPoista
  2. Tiistain koru mulle KIITOS♥
    Hauskaa, posti toi maailmalta minulle juuri eilen pieniä solareita ja ihanaa peridoottia, joita itse en ajatellut hillota vaan käyttää hetikohta, sillä nuo ovat kevään merkki!
    Kiva kun olet avannut blogin!

    VastaaPoista
  3. Kaikissa erilaisia ihanuuksia <3 Taitaa alimmat emalijutskat olla mun suosikkini :-)

    VastaaPoista
  4. Oletpa aarteita löytänyt!
    Tosi kauniisti käytit nuo solar-kvartsit, oikein kevään odotuksen koru.
    Verkkokuviohelmet ovat ihanat, hyvä vahva kokonaisuus.
    Alimmassa valtavan hienot sävyt, upea!

    VastaaPoista
  5. Aivan <3 <3 <3 nuo solar-kvartsit! Ja upeasti olet ne yhdistänyt. Hyvä että raaskit käyttää :)

    Emalikoru on myös todella hieno, tykkään väreistä paljon.

    VastaaPoista
  6. Mustavalkoinen rannekoru on niiiiiiiiin magee...IHANA !!

    VastaaPoista
  7. oih!!! *hengittelee paperipussiin*

    Ensimmäinen vihreä on ihanan kevyen oloinen ja soma, vihreät solarkvartsit huikeat katseenkääntäjät :)

    Toista korua katsellessani tunnen itseni niin tylsäksi ja tasapaksuksi omine koruineni mutta josko tästä saisin ottaa opiksi? Kerrassaan mehukas yhdistelmä kauniita kiviä ja tuo lukko, jäihän nerik-laatikkoon vielä toinen, jäihän :)

    Omista käsistä ei tule tehdasmaisesti tasaista, joten en huomaa virheitä vaan todella upeita vihreitä emaleita!! Komea koru :)

    VastaaPoista
  8. Uijui, niin herkkä ja hentoinen tuo ensimmäinen koru! Toinen on taas hyvin runsas ja 'vahva', ja kolmannelle nostan hattua kun olet tehnyt noin upeita emalointeja!

    VastaaPoista
  9. Huimia helmiä tuossa ensimmäisessä ja kaunis kokonaisuus. Nuo emaloinnit on tosi makeita, hyvä vaan jos ei ole liian teollisen näköisiä. Ja kivasti yhdistetty nuo lasirondellit. Enkä ihmettele, että tuo lukko on ollut Nerik-kamaa.

    VastaaPoista
  10. Tykkään kaikista, aivan upeita! Emaloinnit on todella kauniita, sitä(kin) olis niin kiva päästä joskus kokeilemaan itse...

    VastaaPoista
  11. Ihania koruja sinulla ja mahtavasti toteutettuja ideoita! Olen menossa emalikurssille ja tuosta alimmaisesta korusta sain aivan uutta ajateltavaa
    emaloinnin mahdollisuuksista! Tuon mustavalkoisen korun äärellä voisin viipyillä hetken jos toisenkin... ja se näyttäisi tosi hienolta mun
    ranteessa...

    VastaaPoista
  12. Kiitos kauniista kommenteista. Itsekin teette kauniita koruja, tiedän, kun olen ollut kurkkimassa :) !

    VastaaPoista